ABB:lle menestystä Universumin ammattilaistutkimuksessa

ABB nosti sijoitustaan tekniikan ja kaupan alan ammattilaisten parissa. Lisäksi IT-ammattilaiset valitsivat ABB:n toimialansa parhaaksi.

Tekniikan alan ammattilaiset ovat valinneet ABB:n 7. suosituimmaksi työnantajaksi Suomessa yli sadan yrityksen joukosta. Lisäksi ABB oli kovimpia nousijoita kaupallisen alan ammattilaisten joukossa ja IT-ammattilaiset valitsivat ABB:n toimialansa parhaaksi.

“On suuri kunnia, että tekniikan alan ammattilaiset ovat valinneet ABB:n kärkiyritysten joukkoon jo useana vuonna peräkkäin. On myös ilahduttavaa, että olemme kiinnostava työnantaja myös kaupallisen ja IT-alan osaajien keskuudessa”, Suomen ABB:n henkilöstöjohtaja Henri Hilke sanoo. “Lämmin kiitos näistä tunnustuksista!”

Aiemmin tänä vuonna tekniikan alan opiskelijat valitsivat ABB:n 3. suosituimmaksi ja toimialansa parhaaksi työnantajaksi.

Universum-tutkimuksella selvitetään vuosittain, mitkä työnantajat ovat kaikkein houkuttelevimpia ammattilaisten mielestä, mitä ammattilaiset haluavat ihanteelliselta työnantajaltaan ja mitä työnantajan ominaisuuksia he yhdistävät työnantajiin. Tämän vuoden tutkimukseen osallistui Suomessa noin 7 700 ammattilaista, joista tekniikan alaa edusti lähes 1 500 vastaajaa. Vuoden 2023 tulokset julkaistiin 19.9.

Monien mahdollisuuksien työpaikka

ABB toimii Suomessa 20 paikkakunnalla ja työllistää noin 5 000 ammattilaista, joista tuotekehityksessä ja tutkimuksessa toimii noin 1 000 henkilöä.

"Meillä on Suomessa merkittäviä globaaleja tuotekehitysvastuita ja suuria tuotantolaitoksia, joten pystymme tarjoamaan hyvin monenlaisia uravaihtoehtoja. Maailman suurten haasteiden ratkaiseminen ja kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen ovat toimintamme ytimessä ja luovat samalla merkitystä jokaisen työlle”, Hilke toteaa.

Tämän vuoden tutkimuksessa ammattilaiset pitivät työnantajan tärkeimpinä ominaisuuksina muun muassa kilpailukykyistä palkkaa, joustavuutta, monipuolisia työtehtäviä, ihmisten arvostusta ja ystävällistä työilmapiiriä.

“ABB on globaalina suuryrityksenä monien mahdollisuuksien talo, jonne ovat tervetulleita monenlaiset osaajat eri kulttuureista ja taustoista. Meillä on hyvä tekemisen meininki: huippuammattilaiset pyrkivät koko ajan parhaimpaansa toisiaan arvostaen”, Hilke sanoo. “Hybridityö ja perhemyönteinen työkulttuuri puolestaan tuovat joustoa arkeen.”

Suomen ABB:n henkilöstöjohtaja Henri Hilke iloitsee Universumin ammattilaistutkimuksen tuloksista.
Suomen ABB:n henkilöstöjohtaja Henri Hilke iloitsee Universumin ammattilaistutkimuksen tuloksista. "Tarvitsemme jatkuvasti huippuosaajia, joten on tärkeää, että ABB tunnetaan monista mahdollisuuksistaan ja kulttuurista, joka rakentuu arvoillemme Rohkeus, Välittäminen, Uteliaisuus ja Yhteistyö ".
center

Universum on maailman arvostetuin työnantajakuvan asiantuntija ja ainoa aidosti globaali pelkästään työnantajakuvan tutkimiseen, kehittämiseen ja siitä viestimiseen keskittyvä toimija.

ABB on johtava globaali teknologiayritys. Vauhditamme yhteiskunnan ja teollisuuden muutosta tuottavamman ja kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi. ABB yhdistää ohjelmistot sähköistyksen, robotiikan, automaation ja liikkeen portfolioonsa. Näin hyödynnämme teknologian mahdollisuudet suorituskyvyn nostamiseksi uudelle tasolle. Jo yli 130 vuotta menestyksekkäästi toimineen ABB:n tärkein voimavara on sen 105 000 ammattilaista yli 100 maassa.

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp