Suurteholataus vauhdittaa sähköautojen matkaa Helsingistä Osloon

Uusilla sähköautomalleilla voi ajaa ensi keväästä alkaen Helsingistä Osloon samassa ajassa kuin polttomoottoriautolla. Fortum viimeistelee parhaillaan suurteholatausverkostoaan, johon ABB on toimittanut latausasemia.

Kuva © Fortum
Kuva © Fortum

Sähköautolla voi ajaa jo nyt Helsingistä Osloon, mutta akkuja on ladattava 100 kilometrin välein. Harva on tähän valmis, koska lataamiseen menee pikalatauksellakin yli puoli tuntia. Sähköautoilijat ovatkin odottaneet uusia automalleja, joiden lataus kantaa jopa yli 300 kilometriä. Ensimmäiset mallit ovat jo markkinoilla.

”ABB:n suurteholaturilla akku latautuu 15 minuutissa 400 kilometrin ajomatkalle. Silloin on jo sama, ajatko sähköautolla vai polttomoottoriautolla”, toimialajohtaja Juha Muhonen ABB:ltä sanoo.

ABB:n suurteholataus sopii niin henkilöautojen kuin raskaidenkin ajoneuvojen lataamiseen. Niitä on asennettu jo USA:han, Australiaan, autonvalmistajien Ionity-ketjuun Keski-Eurooppaan sekä Fortumin pilottiprojektiin, joka kattaa reitin Oslosta Tukholman ja Turun kautta Helsinkiin.

”On tärkeää osoittaa automallia valitseville, että tarjolla on suurteholatausta pitkille matkoille. Ja kun uudenmallisia sähköautoja tulee liikenteeseen lisää, me voimme taas investoida lisää suurteholataukseen”, sanoo Fortum Charge & Drive -suurteholatauspilotin projektipäällikkö Sofia Stadler.

Neljän latausaseman kautta Oslosta Helsinkiin
Fortum ryhtyi rakentamaan suurteholatauspilottia Norjasta, koska maa on sähköautoilun kiistaton edelläkävijä yli 250 000 täyssähkö- ja hybridiautollaan.

”Oslon latausasemilla saamme nopeasti selville, miten uudet latausmallit kestävät aktiivista käyttöä ja jopa väärinkäyttöä”, Stadler sanoo.

Oslon eteläpuolella sijaitseva suurteholatausasema avattiin huhtikuussa, ja sen jälkeen on avattu asemat Ruotsin Kristinehamniin ja Lohjalle. Ruotsin Västeråsissa asennustyöt ovat yhä kesken, samoin Oslon aseman toisessa osassa.

”Olemme saaneet paljon myönteistä palautetta asiakkailta, erityisesti niiltä, jotka ajavat uudenmallisilla sähköautoilla, kuten Hyundai Ionic, Kona ja Jaguar i-pace, ja joita voidaan ladata suuremmalla teholla kuin 50 kW ”, Stadler kertoo. ”Kaikki sähköautot, jotka on varustettu CCS/CHAdeMO-ominaisuuksilla, voidaan ladata Fortumin suurteholatausverkostossa. Fortum tarjoaa myös hitaampaa AC-latausta kaikilla latausasemillaan Type 2 -latausmahdollisuudella varustetuille sähköautoille.

Suuri latausteho tarjolle luotettavasti
Fortum Charge & Drive on rakentanut, laajentanut ja ylläpitänyt pohjoismaista latausverkostoaan vuodesta 2010 alkaen, ja siihen kuuluu jo yli 2 000 latausasemaa. Stadler korostaa, että Fortumilla on tiukat vaatimukset koskien latausasemien käytettävyyttä ja sama linja jatkuu suurteholatauspisteiden verkostossa.

Muhosen mukaan ABB varmistaa käytettävyyttä laadukkailla latauslaitteilla sekä ABB Ability™-pilvipalvelulla, jota on käytetty jo pitkään pikalatausasemilla ja joka tukee myös suurteholatausta.

”Ohjelmiston avulla hoidetaan maksuliikenne ja etävalvonta. Reaaliaikainen etävalvonta nostaa latauslaitteen käytettävyyttä. Olennaista on huomioida myös turvallisuus kaikilla latausasemilla”, Muhonen sanoo. ABB:n suurteholaturi tarjoaa 350 kW:n lataustehon, siis tehon, jolla lämmittäisi noin 60 kotisaunaa samanaikaisesti.

”Kun teho nousee, kaapelin poikkipinta kasvaa. Suurteholaturin kynnyskysymys oli latauskaapeli, josta olisi tullut perinteisellä teknologialla niin paksu, ettei sitä olisi pystynyt käsittelemään. Latausasemissa käytettävä nestejäähdytteinen kaapeli mahdollistaa pienemmän kaapelin poikkipinnan ja siten sen käsittely lataustilanteessa on mahdollista”, Muhonen kertoo.

ABB otti suurteholatausteknologian käyttöön ensimmäisenä maailmassa ja tarjoaa komponentteja myös sähköverkkoon, johon latausasema liitetään. Joskus on kannattavaa rakentaa muuntamo suurteholatausaseman ja korkeajänniteverkon väliin sen sijaan, että käyttäisi jakeluverkon pienempää jännitettä. Fortum päätyi muuntamoihin Norjan ja Ruotsin asemilla.

”Kilpailu verkon kapasiteetista kasvaa. Näin voimme varata lisätehoja laajennuksille”, Stadler sanoo.

Vuoden 2018 latausasemapalkinto Kristinehamnin asemalle
Ruotsalaisen sähköautoyhdistyksen, Elbil Sverigen, jäsenet valitsivat vuoden 2018 latausasemaksi Kristinehamnin aseman, joka osa Fortum Charge & Driven suurteholatausverkostoa. Asema tarjoaa kaksi suurteholatauspistettä sekä kaksi AC-latauspistettä 22 kW:n teholla.  Suurtehopisteet ovat ensimmäiset julkiset suurteholatauspisteet Ruotsissa. Niiden avulla voi ladata autonsa 10 minuutissa 250 kilometrin ajomatkalle.

Palkittu latausasema sijaitsee McDonald’s-ravintolan yhteydessä Kristinehamnissa, Keski-Ruotsissa, Oslo–Tukholma-reitin varrella. Latausasemalla voi ladata kaiken tyyppisiä sähköautoja. Fortum on varautunut lisäämään suurteholatausta neljällä latauspisteellä tarpeen kasvaessa.

Fortum Charge & Driven suurteholatausverkosto

  • Asemat: Oslo, Kristinehamn, Västerås, Lohja
  • Alkuvaiheessa yhteensä yhdeksän latauspistettä ja varaus vielä seitsemälle
  • ABB:n toimittamia latauspisteitä Oslossa ja Kristinehamnissa
  • Tavoitteena ainakin 350 kW:n latausteho jokaisella asemalla

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp