ABB nimittää Pekka Tiitisen Suomen ABB:n toimitusjohtajaksi

ABB on nimittänyt Pekka Tiitisen Suomen ABB:n toimitusjohtajaksi 1.10.2016 lähtien. Hän seuraa tehtävässä Tauno Heinolaa, joka siirtyy Australian ABB:n toimitusjohtajaksi.

Tiitinen on ollut ABB:n palveluksessa 26 vuoden ajan ja johtanut Discrete Automation and Motion -divisioonaa syyskuusta 2013 lähtien. Ennen tätä tehtäväänsä hän toimi Drives and Controls -liiketoimintayksikön johtajana ja sitä ennen globaalin Low Voltage Drives -liiketoiminnan johtajana 10 vuoden ajan sekä Pohjois-Euroopan regioonadivisioonajohtajana vuosina 2006-2010.

Tiitinen on suorittanut sähkötekniikan diplomi-insinöörin tutkinnon Helsingin teknillisessä korkeakoulussa pääaineenaan sähkökäytöt ja robottiautomaatio.

"Haluan kiittää Taunoa hänen suurenmoisesta työstään ja toivottaa Pekan tervetulleeksi uuteen rooliinsa. Odotan yhteistyömme jatkuvan molempien kanssa heidän uusissa tehtävissään", ABB-yhtymän pääjohtaja Ulrich Spiesshofer sanoo.

Nimitys on osa ABB:llä tehtävistä johtajamuutoksista: ABB:n nykyinen Australian toimitusjohtaja Axel Kuhr seuraa Japanin ABB:n toimitusjohtajana Tony Zeitounia, joka jää eläkkeelle loppuvuodesta. Sami Atiya siirtyy ABB:n palvelukseen Discrete Automation and Motion -divisioonan johtajaksi.

Atiya on ollut Siemensin palveluksessa 18 vuoden ajan Yhdysvalloissa ja Euroopassa, viimeksi vuodesta 2011 lähtien Mobility and Logistics -divisioonan johtajana ja Computer Tomography -yksikön johtajana vuosina 2008-2011. Tätä ennen hän toimi lukuisissa johtotehtävissä Siemens Medical Solutions Inc.:issä Yhdysvalloissa ja Siemensin Business Servicessä.

"Seuraajan varhainen nimittäminen varmistaa tehtävien siirron hallitusti ja osoittaa, että pitkän aikavälin johtajuuden kehittämissuunnitelmamme ja talent-ohjelmamme toimivat hyvin", Spiesshofer sanoo.

ABB (www.abb.fi) on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden sekä liikenne- ja infrastruktuurialojen asiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. ABB työllistää 100 maassa noin 135 000 henkilöä, joista Suomessa noin 5 100.

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp