ABB on osoittanut, että maailman ensimmäinen merenalainen sähköjärjestelmä toimii

Matalan veden testi, joka kesti 3 000 tuntia ja jossa testattiin ABB:n uraauurtavaa merenalaista jakelu- ja muuntajajärjestelmää, on saatu päätökseen. Järjestelmä on kaupallisesti kannattava ja avaa mullistavia mahdollisuuksia, joilla öljyn- ja kaasuntuotannosta avomerellä voidaan tehdä puhtaampaa, turvallisempaa ja kestävämpää.

ABB:n merenalaisen jakelu- ja muuntajajärjestelmän testaus toteutettiin Vaasassa.
ABB:n merenalaisen jakelu- ja muuntajajärjestelmän testaus toteutettiin Vaasassa.

Energiayhtiöt voivat nyt ensimmäistä kertaa ympäri maailman hyödyntää luotettavaa virransyöttöä jopa 100 megawatin teholla, jopa 600 kilometrin etäisyydelle ja aina 3 000 metrin syvyyteen saakka. Kaikki tämä onnistuu yhdellä kaapelilla, joka ei juuri tarvitse ylläpitoa jopa 30 vuoteen. Tämä tekee öljyn- ja kaasuntuotannosta kannattavaa kaukaisilla ja syvillä valtamerialueilla.

ABB:n sekä Equinorin ja sen yhteistyökumppaneiden Totalin ja Chevronin välinen 100 miljoonan dollarin arvoinen yhteinen tutkimus-, suunnittelu- ja kehityshanke käynnistettiin vuonna 2013. Suojaisassa satamassa Vaasassa tehdyn matalan veden testin onnistuminen merkitsee, että valtaosa maailman avomerellä sijaitsevista öljyn ja kaasun tuotantolaitoksista voidaan yhdistää sähköverkkoon.

”Tämä on merkittävä virstanpylväs ja innoittava teknologisen kehitystyön huipentuma, joka on vaatinut uskomatonta omistautumista, asiantuntemusta ja sitkeyttä. Yli kaksisataa ABB:n, Equinorin, Totalin ja Chevronin tutkijaa ja insinööriä on tehnyt projektin parissa monta vuotta tiivistä yhteistyötä”, toteaa ABB:n Industrial Automation -divisioonan johtaja tri Peter Terwiesch.

Koska pumppuja ja kompressoreita voidaan käyttää merenpohjassa lähempänä esiintymää, ABB:n merenalaisella sähkön jakelu- ja muuntajajärjestelmällä voidaan merkittävästi vähentää energiankulutusta. Maanpinnalla tuotettavan sähkövirran käyttö voi säästää merkittävästi energiaa ja pienentää hiilidioksidipäästöjä. ABB:n vedenalainen sähkötekniikka on mahdollista yhdistää mihin tahansa energianlähteeseen, kuten uusiutuvaan energiaan sekä tuuli- ja vesivoimaan.

Kentällä toteutetun kehityshankkeen perusteella uusi tekniikka voi tuottaa yli 500 miljoonan dollarin CAPEX-säästöt,1 jos kahdeksan laitetta, jotka voivat olla esimerkiksi pumppuja tai kompressoreita, yhdistetään yhdellä kaapelilla yli 200 kilometrin päässä muusta infrastruktuurista.

Kun avomerellä sijaitsevissa laitoksessa työskentelee vähemmän henkilökuntaa, riskit pienenevät ja yleinen turvallisuus paranee. Digitalisaation edetessä ja avomeritoiminnan itsenäistyessä myös valtamerien ekosysteemeille voi avautua uusia mahdollisuuksia.

”Öljyn ja kaasun tuotantolaitoksen siirtäminen kokonaisuudessaan merenpohjaan ei ole enää vain unelma. Kauko-ohjattavista, yhä autonomisemmista, vähähiilisemmällä energialla toimivista merenalaisista laitoksista tulee todennäköisemmin totta, kun siirrymme kohti tulevaisuuden uusia energianlähteitä”, tri Terwiesch toteaa.

Aiemmin oli pelkästään osoitettu, että voimansiirtokaapeli ja merenalainen välimuuntaja pystyvät toimimaan veden alla. Nykyään ABB:n täydellinen merenalainen sähkönjakelu- ja muuntojärjestelmä sisältää muuntajan, keskijännitetaajuusmuuttajat ja kytkinlaitteet, ohjauksen ja pienjännitteisen virran jakelun sekä tehoelektroniikan ja ohjausjärjestelmät. Perusteellista testausta ohjattiin hajautetulla ABB Ability™ System 800xA -ohjausjärjestelmällä, joka on ABB:n lippulaivajärjestelmä.

ABB:n Industrial Automation -liiketoiminnalla on laaja valikoima tuotteita, järjestelmiä ja ratkaisuja prosessi- ja hybriditeollisuuden asiakkaille. Näitä ovat esimerkiksi alakohtaiset integroidut automaatio-, sähköistys- ja digitaaliset ratkaisut, ohjaustekniikat, ohjelmisto- ja elinkaaripalvelut, mittaus- ja analytiikkatarjooma sekä merenkulku- ja turboahdintarjooma. ABB:n Industrial Automation on globaalien markkinoiden toiseksi suurin toimija.  Vankalla alan asiantuntemuksella ja kokemuksella ABB:n Industrial Automation auttaa asiakkaitaan parantamaan kilpailukykyään ja sijoitetun pääoman tuottoa sekä toimimaan turvallisesti, älykkäästi ja kestävästi.

Lisää aiheesta ABB Review’n numerosta 1/2020: ABB’s subsea technology is powering the seabed for a new energy future.  

[1] Capex = capital expenditure, pääomamenot.

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp