ABB:n palveluilla arktisen kaivoksen tuotanto ennätyslukemiin

ABB:n palveluilla arktisen kaivoksen tuotanto ennätyslukemiin

Kaunisvaaran kaivoksen toiminta saatiin elpymään poikkeuksellisella tavalla – ainutlaatuinen palvelukumppanuus auttoi.

Ruotsalaisen Pajalan kylän ulkopuolella, Suomen rajan tuntumassa sijaitsevan Kaunisvaaran rautamalmikaivoksen tarinan käänteet ovat kuin elokuvasta. Nousun kokenut ja koko paikallisen yhteisön toivoa kannatellut kaivos ajautui vaikeuksiin ja oli pakotettu neljän vuoden hiljaiseloon. Sieltä se nousi ABB:n avulla uuteen kukoistukseen: tehtiin jopa uusi tuotantoennätys, kun yhden päivän aikana käsiteltiin yli 7 000 tonnia rautamalmia.

Northland Resourcesin omistama Kaunisvaaran kaivos joutui ahdinkoon vuonna 2014, kun malmin hinnat romahtivat. Kaivoslaitteet, muun muassa yli 500 moottoria ja noin 200 taajuusmuuttajaa, jätettiin kaivokseen uinumaan.

Kun kaivosta poistettiin käytöstä vuonna 2014, Northland Resources tukeutui moottoreiden ja taajuusmuuttajien varastoimisessa vahvasti ABB:n osaamiseen. Kun neljän vuoden päästä kaivos piti palauttaa toimintaan, ABB kutsuttiin jälleen apuun.

Lähes 80 ruotsalaisyrittäjää keräsi yhteisön tuella liki 600 miljoonaa Ruotsin kruunua (58 miljoonaa euroa) yhteistyössä Carnegie Bankin kanssa. Näin perustettiin uusi, Kaunis Iron ‑niminen kaivosyhtiö. Yhtiö allekirjoitti kokonaissopimuksen Gisab Gällivaren kanssa, joka ottaisi vastuun kaivoksen toiminnasta, tuotannosta ja rikastamon ylläpidosta.

Puoli vuotta ennen kuin tuotannon oli määrä alkaa Gisab esitti ABB:lle epätavallisen pyynnön: se halusi käynnistää neljä vuotta toimettomina seisseet moottorit ja taajuusmuuttajat. Moottorit, joista useimmat olivat ABB:n valmistamia, olivat altistuneet äärimmäisille lämpötiloille – talven 35 asteen pakkasista kesän 25 lämpöasteeseen.

”Uuden kaivoksen käyttöönotossa moottoreiden tietää toimivan, mutta Kaunisvaarassa emme tienneet lainkaan, mitä odottaa”, sanoo Kaunisvaaran kunnossapidosta vastaava ABB:n sopimuspäällikkö Peter Johansson. ”Onneksi kaivoksen ylläpitosopimus oli meillä ennen kaivoksen sulkemista, joten olimme melko hyvin tilanteen tasalla. Olimme joka tapauksessa innoissamme, kun laajamittaisten testausten jälkeen vain yhteen moottoriin tarvittiin mukautuksia ja pari muuta piti kuivattaa.”

Uusi huoltosopimus

ABB teki onnistuneen testausprosessin jälkeen ehdotuksen rikastamon avaamisesta, käyttöönotosta ja optimoinnista. Syntynyt huoltosopimus kattaa palvelut useilta ABB:n teknologia-alueilta, kuten ohjaus- ja taajuusmuuttajajärjestelmät, sähköjärjestelmät sekä moottoreiden ja generaattoreiden kunnossapito. Sopimus on mukautettu Gisabin tarpeisiin. ABB toimittaa kustannustehokkaita kunnossapitopalveluita, jotta koneet saadaan toimimaan mahdollisimman luotettavasti.

”Koska ABB on ollut tässä tiiviisti mukana jo alusta saakka, sopimus on ennemminkin tiivis kumppanuussuhde”, sanoo Gisabin varapääjohtaja ja Kaunisvaaran johtaja Daniel Uusitalo.

”Emme olisi saaneet toimintaa käyntiin ilman ABB:n kunnossapito-osaamista. Heidän henkilöstönsä ylitti kaikki odotukset.”

Kaivos saavutti täyden tuotantokapasiteetin vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä. Tuotantotavoite on kaksi miljoonaa tonnia vuodessa. ”Teimme vuoden 2019 puolivälissä uuden tuotantoennätyksen, kun käsittelimme yhden päivän aikana 7 053 tonnia rautamalmia. Teoriassa sen ei pitäisi olla edes mahdollista, mutta Gisabin prosessi-insinöörien ja ABB:n asiantuntija-avun ansiosta teimme sen kuitenkin”, Uusitalo kertoo erittäin tyytyväisenä.

ABB:n ja Gisabin tämänhetkinen yhteistyö varmistaa rikastamon korkean tuottavuuden, kunnossapidon tehokkaan suunnittelun ja suunnittelemattomien seisokkiaikojen välttämisen. Samalla maksimoidaan laitteiston käyttöikä.

  • Kun Kaunis Iron käynnisti kaivoksen toiminnan uudelleen vuonna 2018, Gisab sai vastuulleen rikastamon toiminnan.
  • Rikastamon sydän on valtava päätuotantolaitos.
  • Kaivos teki vuoden 2019 puolivälissä uuden tuotantoennätyksen, kun siellä käsiteltiin yhden päivän aikana yli 7 000 tonnia rautamalmia.

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp