Suomalainen saunakokemus on hyvin monitasoinen eikä sitä pysty muutamalla lauseella kuvailemaan. Sauna on samaan aikaan todella arkinen mutta toisaalta lähes pyhä paikka. Saunassa on synnytty ja siellä on vainajille annettu viimeinen voitelu. Hiljattain Unescon maailmanperintölistallekin päätyneellä saunalla on vankkumaton paikka suomalaisten sydämissä; menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.
Suhtaudumme saunomiseen hartaasti, ja sauna merkitsee meille rentoutumista sekä rauhoittumista hiljaisuudessa. Saunassa ei kuitenkaan ole kiellettyä puhua. Suomalaiseen tapaan ylimääräistä ääntä ja meteliä ei kuitenkaan saunaan kaivata.
70 vuotta täyttävä Harvia on 2000-luvulta lähtien ollut globaalisti suurin kiuasvalmistaja maailmassa. Harvia luottaa kiukaissaan ABB:n teknisiin komponentteihin. Maailmassa on tällä hetkellä noin 15 miljoonaa saunaa ja markkina kasvaa 5 prosentin vuositahdilla. Harvia on kasvussa vahvasti mukana, ja on kasvattanut liikevaihtoaan tasaisesti.
Lämpö terveyden edistäjänä - sauna ehkäisee dementiaa ja Alzheimerin tautia
Saunoessa merkittävät muutokset ihmisen elimistössä tapahtuu verenkierrossa. Verenkierto paranee, hormonitoiminta vilkastuu, saunominen lievittää kipuja ja vähentää ahdistusta sekä stressiä. Lämmöllä näyttäisi joidenkin tutkimusten mukaan olevan myös tulehdusta ehkäisevä ja lievittävä vaikutus. Sen lisäksi usein saunovat kokevat, että heidän unenlaatunsa parantuu.
Globaalisti saunassa käydään kolmen tekijän vuoksi:
Stressinhallinta, kivunlievitys ja sosiaalisuus.
Tutkimuksissa saunominen on yhdistetty alentuneeseen riskiin sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin.
Hiljainen kiuas kruunaa saunakokemuksen
Hartaudella suhtaudumme myös kiukaisiin. On koulukuntaa, joka vannoo puukiukaan nimeen, ja sitten heitä, joiden pitää päästä saunaan usein ja vaivattomasti, jolloin sähkökiuas onkin usein se loogisin valinta. Kiukaalta odotetaan hyviä löylyjä, sillä löylyn sanotaan olevan saunan sielu.
Sähkökiukaissa myös kiukaan hiljaisuus on saunomiskokemuksen kannalta merkittävä tekijä. ABB:n AF-kontaktorin elektroninen kelanohjaus ja tasavirtatoiminen kela tekevät kontaktorista lähes äänettömän. AC-ohjauksella kontaktorin kela ei tuota niin kutsuttua ac-hurinaa, joka voisi häiritä herkkää saunakokemusta.
- ABB:n AF-kontaktorit ovat laadullisesti erittäin varmoja tuotteita. Tekniset yksityiskohdat ratkaisivat, miksi aikanaan vaihdoimme ABB:n komponentteihin, kertoo Harvia Groupin ostojohtaja Matti Kivimäki.
Teksti: Veera Kosonen
Kuvat: Kari Merikanto