ABB:lle menestystä Universumin ammattilaistutkimuksessa

ABB on tekniikan alan ammattilaisten ihanteellisimpia työnantajia Suomessa.

ABB on sijoittunut Universumin vuoden 2024 ammattilaistutkimuksessa 7. suosituimmaksi työnantajaksi Suomessa yli 100 yrityksen joukosta. Tekniikan alan ammattilaiset arvostivat ABB:n samalle sijalle myös viime vuonna. 

”Lämmin kiitos tästä tunnustuksesta! On ilahduttavaa, että tekniikan alan ammattilaiset ovat jälleen valinneet ABB:n kärkikymmenikköön”, Employer Branding Country Manager Maria Pasanen sanoo. ”Onnittelut myös muille tutkimuksen menestyjille!”

ABB toimii Suomessa lähes 20 paikkakunnalla ja työllistää noin 5 000 ammattilaista, joista tuotekehityksessä ja tutkimuksessa toimii noin 800 henkilöä. Suomessa sijaitsee myös useita korkeatasoisia ABB:n tuotantolaitoksia.

”ABB:llä pääsee työskentelemään huipputuotteiden ja -ratkaisujen parissa. Asiakkaamme pystyvät parantamaan niillä tuottavuuttaan ja pienentämään päästöjään. Työ meillä on merkityksellistä, koska omalla panoksellaan voi vaikuttaa planeettamme nykytilaan ja tulevaisuuteen”, Suomen ABB:n henkilöstöjohtaja Henri Hilke toteaa. 

  • ABB Oy Employer Branding -tiimin Iida Heikkonen (vas.), Emilia Mäkitalo, Maria Pasanen ja Inka Mäkinen sekä henkilöstöjohtaja Henri Hilke arvostavat tekniikan ammattilaisten antamaa tunnustusta.
  • ABB sijoittui viime vuoden tapaan seitsemänneksi Universumin ammattilaistutkimuksessa.

Jatkuva oppiminen johtotähtenä

ABB on globaali ja menestyvä yritys, jossa satsataan hyvään johtamiseen, monimuotoisen työyhteisön toimivuuden kehittämiseen ja jatkuvaan oppimiseen. 

ABB tarjoaa henkilöstölleen erilaisia kehittymismahdollisuuksia Learn, Connect & Grow -teeman hengessä. ”Ne kiinnostavat ammattilaisia, ja ihmiset viihtyvät meillä pitkissä työsuhteissa, koska jokainen voi kasvaa ja kehittyä, ja tarjolla on monenlaisia uravaihtoehtoja. Ihmisten jatkuvaan kehittymiseen panostamalla varmistamme menestymisen myös tulevaisuudessa”, Henri painottaa.

”Olemme myös monimuotoinen työyhteisö: Suomen ABB:läiset edustavat 53 eri kansalaisuutta, ja ikäjakauma kattaa koko skaalan opiskelijaharjoittelijoista eläkeläistuntikeräilijöihin. Moni työskentelee globaaleissa tiimeissä, mihin hybridityö tuo säännöllisesti joustoa”, Henri kuvaa. 

Houkuttelevimmat työnantajat tarjoavat varmuutta, joustoa ja monipuolisuutta

Universum-tutkimuksella selvitetään vuosittain ihanteellisia työnantajia ja mitä ominaisuuksia ihanteellisiin työnantajiin yhdistetään. Tämän vuoden ammattilaistutkimukseen osallistui Suomessa yli 8 600 eri alojen osaajaa, joista tekniikan alaa edusti lähes 1 900 vastaajaa. Luonnontieteiden, humanistisen, terveyden ja lääketieteen, IT:n, tekniikan ja kaupallisen alan suosituimmat työnantajat julkistettiin 17.9.2024. 

Tänä vuonna kaikkien alojen ammattilaiset pitivät työnantajan tärkeimpinä ominaisuuksina kilpailukykyistä palkkaa, joustavuutta, monipuolisia työtehtäviä, ihmisten arvostusta ja varmaa työsuhdetta.

Universum on johtava työnantajabrändäyksen asiantuntija, joka hyödyntää kolmen vuosikymmenen kokemusta auttaakseen työnantajia houkuttelemaan oikeita osaajia. 

ABB on sähköistämisen ja automaation teknologiajohtaja, joka luo edellytykset kestävämmälle ja resurssitehokkaammalle tulevaisuudelle. Ratkaisumme yhdistävät suunnitteluosaamisen ja ohjelmistot, ja ne optimoivat tuotteiden valmistuksen, liikkumisen, käytön ja operoinnin. Jo yli 140 vuotta menestyksekkäästi toimineen ABB:n yli 105 000 ammattilaista ovat sitoutuneita kehittämään teollista muutosta vauhdittavia innovaatioita. www.abb.com 

Linkit

Yhteydenotto

Liitteet

Jaa tämä artikkeli

Facebook LinkedIn Twitter WhatsApp