“Se oli hyvä hetki muuttaa, sillä seuraavana päivänä alkoi koronan vuoksi poikkeusaika ja siirryimme toimistotyöstä etätöihin uuteen omakotitaloomme”, Lauri Yli-Kovero kertoo.
Porvoossa ekologisen asumisen alueelle valmistuneessa 170 neliön omakotitalossa on ollut hyvä asua ja tehdä töitä. Asumismukavuudesta huolehtii ABB-free@home-kotiautomaatiojärjestelmä.
Idea asuntomessuilta
Kun uuden kodin rakentamista suunniteltiin, erityisesti Lauria kiinnosti kotiautomaatio. “Uudet tekniset ratkaisut ovat minusta kivoja. Halusin tietysti uusinta kotiautomaatiota uuteen kotiini, hän kertoo”.
Anniina ei ollut niinkään innostunut. “Minä toivoin, että jos automaatiota tulee, se on toimivaa ja helppoa”, hän sanoo.
Sopiva järjestelmä löytyi asuntomessuilta, jossa esiteltiin ABB-free@home-järjestelmää. Se oli sopivan simppeli ja mukavan joustava. “Minua miellytti se, että järjestelmää voi itse muokata ja siihen voi pikkuhiljaa lisätä erilaisia toimintoja”, Lauri perustelee valintaa.
Mitä et voi piilottaa, korosta sitä
Kun uusi koti rakennettiin Porvooseen, oli pariskunnalla lyhyt matka käydä ABB:n Porvoon- tehtaan tuotenäyttelyssä katsomassa sekä ABB-free@home-näyttöjä että pistorasioita ja valokatkaisimia.
Tyylikkääseen kotiin valittiin mustat Impressivo-katkaisimet ja -pistorasiat. “Ne sopivat hyvin mustiin oviin ja ikkunankarmeihin. Myös musta ABB-free@home-näyttö sopii samaan sävyyn”, Anniina sanoo. “Periaatteena oli, että kun näitä elementtejä ei voi kodissa piilottaa, niin korostetaan niitä sitten”, hän jatkaa.
ABB-free@home-järjestelmän paneelinäyttö sijoitettiin sopivaan paikkaan keittiö- ja makuutilan väliin. Kolmeen tasoon rakennetussa kodissa se toimii parhaiten juuri tässä kohtaa.
Fiksu automaatio auttaa arjessa
Lauri ja Anniina ovat ohjelmoineet kotiautomaatiojärjestelmään kaksi tilannetta, jotka tuntuvat arjessa erityisen mukavilta.
Ne ovat ”huomenta” ja ”nukkumaan”. Järjestelmän huomenta-toiminto sytyttää valot reitille, jota kuljetaan aamutoimien aikana. Kun nukkumaan mennessä painaa nukkumaan-painiketta, valot sammuvat. “Sopivan yksinkertainen käyttää ja toimiva”, Anniina kiittää.
Lauri puolestaan suunnittelee muidenkin tilanteiden käyttöön ottamista, mutta jo nämä kaksi ovat osoittautuneet todella näppäriksi käyttää.
Kodin ulkovalojen toimintaa säätelee ABB-free@home-järjestelmään kuuluva astronominen kello ja sekin on toiminut ensimmäisen vuoden aikana mainiosti.
Lisäksi ulko-ovella toimii ABB-Welcome-järjestelmä. Kun ovikello soi, ABB-free@home-paneelista voi kätevästi katsoa, kuka ulko-ovella on. Vieraat voi myös tarvittaessa päästää sisään ilman, että tarvitsee itse mennä alakerrokseen ovea avaamaan.
Lisää ominaisuuksia suunnitelmissa
Anniinan ja Laurin kodissa on paljon ikkunapintaa. Perheen koirat Mai ja Ipa tarkastelevat ohikulkijoita mielellään suurista ikkunoista. Kuuman kesän aikana pariskunta huomasi, että sähköllä automaattisesti toimivat verhopaneelit voisivat olla heidän kodissaan hyvinkin toimiva ratkaisu.
“Sähköpuolella ja kotiautomaatiossa nämä toiminnot ovat jo valmiina. Enää puuttuvat ne verhot. On hyvä, että järjestelmään voi pikkuhiljaa lisätä erilaisia toimintoja, kun asuessa huomaa, mitä kaikkea oikeasti tarvitsee”.
Koska uudessa kodissa esimerkiksi pistorasiat ovat järjestelmässä mukana, ne on helppo lisätä erilaisiin tilanteisiin.
“Seuraava tilanne, jonka teen, on sellainen, jossa esimerkiksi ne pistorasiat, missä kännykät ladataan, saa pois päältä. Sitten ei tarvitse huolehtia siitä jäikö laturi pistorasiaan vai ei”, Lauri miettii.
Sähköautolle oma latauspaikka
Etätyöelämä on pikkuhiljaa loppumassa ja paluuta toimistoille suunnitellaan. Uuteen kotiin on asennettu myös ABB:n Terra AC -sähköautonlatausjärjestelmä. Lauri onkin saanut uudeksi työsuhdeautoksi sähköauton, joten edessä on edullisia ja puhtaita kilometrejä työpaikalle Helsinkiin.
“Se, että kodissa on oma latauspiste, helpottaa sähköautoilua huomattavasti. Kun autonsa lataa kotona, ei tarvitse etsiä latauspisteitä muualta”, hän sanoo.
ABB:n järjestelmässä on myös helppo seurata omaa kulutusta. Latausjärjestelmä asennettiin taloon kesällä 2021.
“Asennus kävi helposti, kun sähkökaapista löytyi hyvin tilaa ja kaikki infra oli valmiina talon kulmalla. Tyytyväisiä ollaan tähänkin”.