Pohjoisessa sähköautojen latauspalveluiden suosio kasvaa lisääntyneen matkailun vuoksi suhteessa monia muita alueita nopeammin. Napapiirin Energia ja Vesi eli Neve on Lapissa sähköautoilun edistämisen edelläkävijä: energianjakelun lisäksi Neve huolehtii laajalla toimialueellaan myös noin 30 sähköautojen latausasemasta ympäri Lappia.
”Latauspalveluiden asiakkaat ovat pääosin matkailijoita, joilla on tarve ladata sähköauto matkan varrella mieluiten nopeasti. Olemme tarjonneet latauspalveluita vuodesta 2015 ja trendinä on, että kysyntä tuplaantuu vuosittain”, kertoo Neven kehityspäällikkö Jouni Karasti.
Neve vahvisti latauspisteiden verkostoaan rakentamalla kesällä 2021 nelostien kupeeseen Rovaniemen eteläkeskuksen palvelukeskittymään kaksi uutta 150 kW suurteholatausasemaa. Kumpikin latausasema on kytketty jakeluverkkoon ABB:n 630 A Kabeldon-jakokaapilla.
Laajentamismahdollisuus ja kestävyys tärkeää
Neve halusi, että keskeisisten solmukohtien infrastruktuurissa löytyy kasvunvaraa myös tulevaisuuden varalle: latausaseman liittymäkokoa täytyy voida tarvittaessa kasvattaa ja liittää niihin enemmän latauspisteitä.
Neve halusi investoida muutenkin kestävään ratkaisuun. Robustit Kabeldon-kaapit ovat lujan ja joustavan rakenteensa ansiosta hyvin pitkäikäisiä.
”Kaapit eivät mene rikki, vaikka lumikone tönäisisi niitä, ne ovat olleet erittäin lujatekoisia”, Karasti kiittää. ”Meillä on jakeluverkossamme jo ennestään satoja hiukan eri kokoisia Kabeldon-kaappeja, ja ne ovat meille aivan luottotuote.”
Nevelle oli tärkeää myös se, että kaappeihin voi kytkeä minkä tahansa valmistajan latausaseman, koska jakokaapin teknisen käyttöiän puitteissa asemat tulevat vaihtumaan useampaan kertaan.
Peruskaappi sovellettavissa pienin lisävarusteluin
Jakokaappi on pienjänniteverkossa arkinen peruskomponentti, jolla haaroitetaan virtaa eri kohteisiin. Latausasemalla on sovellettu vakiomallista 630 A Kabeldon-kaappia, johon on tehty pientä lisävarustelua. Niistä huolehti kaapit toimittanut tukkuliike Onninen, jonka paikallisen toimipisteen kanssa Neve on jo vuosia asioinut nopean ja hyvän palvelun vuoksi.
”Lisäsimme aivan tavallisiin kaappeihin paikat energiamittareille sekä jonovarokekytkimiä eli ns. lähtöjä, joita voi lisätä ja vaihtaa tarpeen mukaan, jos ja kun kaappiin halutaan lisätä uusia tai isompia latureita”, selvittää myyntipäällikkö Mikko Meriläinen Onniselta.
”Jatkossa alan kehityksen myötä tulee tarjolla toki olemaan varastossa olevia vakioratkaisuja.”
Teksti: Laura Koskenrouta