Meren läheisyyteen haluttiin rakentaa pohjoisiin olosuhteisiin sopiva, mukava ja energiaystävällinen talo. ABB:n free@home -kotiautomaatiojärjestelmä tuki näitä asumisen tavoitteita.
Oululainen Vesa-Pekka Palokangas halusi uuteen, meren läheisyyteen rakennettuun omakotitaloonsa älyä. Fiksun automaatiojärjestelmän piti pitää huolta sekä talosta että asumismukavuudesta. Lisäksi hänen vaatimuslistallaan oli, automaatiojärjestelmää piti pystyä itse ohjelmoimaan ja sen piti olla sellainen, että sitä voi muokata tulevaisuudessa uusilla ominaisuuksilla.
Uuden talon sähkösuunnitellusta ja -töistä vastasi liminkalainen Jaitec-niminen yritys. Koska heillä oli omassa toimistossa jo käytössä ABB:n free@home-järjestelmä, he tiesivät, että kaikki rakennuttajan vaatimukset täyttyivät. Järjestelmän toimintaa oli myös helppo esitellä, kun asiakas tuli toimistolle käymään.
– Meidän toimistollamme valaistusta voi säätää vain yhdellä napilla. Toimintoja on kiva ja helppo esitellä, kun järjestelmä on omissa tiloissa käytössä, Jani Ahola Jaitec Oy:stä kertoo.
Sääaseman tiedot pitävät talosta huolta
Talon sijainti meren läheisyydessä sai aikaan myös itse kiinteistöön liittyviä vaatimuksia. Koska säätilat nykyisin vaihtelevat laidasta laitaan, Vesa-Pekka Palokangas haluisi vesikouruihin automaattisulatuksen. Sen ohjaaminen onnistui free@home-järjestelmän avulla.
Free@home-järjestelmään kuuluva sääasema mittaa valoisuutta, tuulen nopeutta, lämpötilaa ja sateisuutta. Sen keräämien mittaustietojen avulla ohjataan sitten free@home-laitteita tai -tilanteita. Automaattisulatuksen ansiosta talon rännit toimivat silloinkin, kun kipakkaa pakkasjaksoa seuraa rankka vesisade. Näin vesi saadaan pois kiinteistön rakenteista eikä se jää vellomaan jään päälle.
Uudessa talossa on suuret ikkunat, joihin paistaa aurinko. Sääaseman avulla ohjataan verhojen sulkeutumista ja avautumista. Verhot menevät automaattisesti kiinni, jos kesällä aurinko porottaa liikaa. Automaattisten verhojen avulla säästetään energiakuluissa, koska kotia ei tarvitse jäähdyttää. Kotiautomaation avulla toimivat verhot lisäävät asumismukavuutta.
Free@home-järjestelmään kuuluu myös vesivahti, joka katkaisee vedentulon, jos se havaitsee ylimääräistä vuotoa.
Antureilla ja valoilla syntyy asumismukavuutta
Free@home auttaa kaksikerroksisessa kodissa asumista, kun valojen säätäminen sekä päälle-pois-toiminnot onnistuvat kännykällä tai tabletilla. Yläkerran makuuhuoneesta ei tarvitse nukkumaan mennessä juosta takaisin alakertaan varmistamaan, jäivätkö valot päälle. Niiden sammuttaminen kun onnistuu mobiilisti, vaikka sängyllä maaten.
Vesa-Pekka Palokangas toivoi kotiinsa myös valo-ohjausta niin, että yöaikaan valot syttyvät makuuhuoneesta vessaan tai jääkaapille. Koska yöllä on ikävä kaivaa puhelinta esiin, toive toteutettiin niin, että makuuhuoneessa on jalkojen korkeudella liiketunnistimet sängyn molemmilla puolin. Kun sängystä lähtee pimeässä liikkeelle, anturit huomaavat liikkeen ja valot syttyvät niin vessa- kuin jääkaappireiteille.
Perusvalaistuksen saa kodissa sekä päälle että pois yhtä nappia painamalla. Näin valojen sytyttäminen ja sammuttaminen käy aina kätevästi, kun lähtee kotoa tai kun sinne palaa. Kotona-poissa-toiminto ohjaa myös ilmanvaihtokoneita, joten sitä käyttämällä voidaan säästää myös energiaa.
Myös kohteen älykkäitä kodinkoneita on liitetty järjestelmään. Rakennuksen wifin avulla verkkoon liitetyn uunin luukun avaaminen sytyttää keittiön valot kirkkaalle ja palauttaa ne normaaliksi, kun luukku suljetaan. Hauska ja käytännöllinen lisä, mikä on mahdollista kahden eri järjestelmän integraatiolla.