"Jatkamme tällä lahjoituksella Mannerheimin Lastensuojeluliiton arvokkaan ja tuloksellisen kiusaamisen vastaisen työn tukemista jo kolmantena peräkkäisenä vuonna. Toiminnalla autetaan lasten ja nuorten turvallisempaa lapsuutta ja tasapainoisempaa kasvua aikuisiksi", sanoo PeterLindgren, liiketoimintajohtaja ABB Oy:n taajuusmuuttajayksiköstä.
"Arvojemme Välittäminen ja Yhteistyö mukaisesti, haluamme MLL:n kautta olla edistämässä jokaisen lapsen mahdollisuuksia käydä koulua ja viettää vapaa-aikaa ilman kiusaamista. Samalla kannustamme kaikenikäisiä hyödyntämään MLL:n tarjoamaa tietoa ja työkaluja, joiden avulla voi oppia huomioimaan toisia niin kouluissa ja työpaikoilla kuin vapaa-ajallakin."
"Olemme suunnattoman iloisia siitä, että ABB jatkaa työmme tukemista! Tuki mahdollistaa valtakunnallisen kiusaamisen vastaisen työn, jonka tulokset ovat lasten ja nuorten saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta", sanoo järjestön viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.
Tiedolle ja tuelle on tarvetta
MLL tekee kiusaamisen vastaista työtä monipuolisesti huomioiden sekä kiusaamisen ehkäisyn että jälkihoidon. Ennaltaehkäisevää työtä tehdään esimerkiksi tukioppilastoiminnassa, Koulurauha-ohjelmassa, mediakasvatuksessa, Nuortennetissä ja Ihmeluokka-hankkeessa. Apua ja jälkihoitoa akuutteihinkin kiusaamistilanteisiin tarjotaan lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa, Selviydytään kiusaamisesta -verkkovertaisryhmissä sekä vanhempainpuhelimessa ja chatissa.
"Kiusaamisen ennaltaehkäisy on paras tapa puuttua kiusaamiseen. Teemme paljon yhteistyötä koulujen ja ammattilaisten kanssa koulutuksista vanhempainiltoihin ja oppitunteihin. Työpajoissa lapset ja nuoret otetaan mukaan ideointiin ja toteutuksiin. Lapset ja nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Heillä on kokemuksia ja näkemyksiä kiusaamisesta ja siihen puuttumisen tavoista, jotka ovat aikuisten ulottumattomissa. Lasten osallisuus ryhmähengen ja kaveritaitojen kehittämisessä on ensisijaista", sanoo MLL:n ohjelmajohtaja Kristiina Laitinen.
Laitinen kertoo, että verkkotyökaluille on suuri tarve. "Esimerkiksi Nuortennetissä, josta saa tietoa, vertaistukea ja yhteyden luotettavaan aikuiseen, on 70 000 kävijää kuukausittain. Monenlaista tietoa ja tukea tarjoavassa Vanhempainnetissä oli viime vuonna 1,5 miljoonaa kävijää. On hienoa, että sekä lapset ja nuoret että aikuiset etsivät aktiivisesti tietoa ja osaavat sitä myös hyödyntää. Silloin myös ongelmatilanteisiin on helpompi etsiä ja löytää ratkaisuja."
Varhaista vaikuttamista ja ennaltaehkäisyä
Kiusaamista tapahtuu kaikissa ikäluokissa. Se voi alkaa jo hyvin aikaisin, ja sen vuoksi on tärkeää, että tietoutta viedään myös varhaisempiin kehitysvaiheisiin. "Kiusaamista ehkäistään jo pienten lasten yhteisöissä kuten päiväkodeissa. Ihmeluokka-menetelmässä puolestaan keskitymme 9–10-vuotiaiden kanssa siihen, miten kiusaamista ennalta ehkäistään alakouluvaiheessa. Lasten siirtyessä yläkouluun kiusaaminen on usein jo pitkittynyttä ja lapset ovat menettäneet uskonsa aikuisten mahdollisuuksiin puuttua tilanteeseen", Laitinen sanoo.
Kiusaaminen vaikuttaa yhteiskuntaamme voimakkaasti, koska se koskee aina laajempaakin yhteisöä kuin kiusattuja ja kiusaajia. "Toivomme, että jokainen omalta osaltaan ennaltaehkäisisi kiusaamista ja edistäisi omilla toimillaan tuttujen ja tuntemattomien hyvinvointia niin kasvokkain kuin verkossa", Kristiina Laitinen ja Peter Lindgren toteavat – samalla kun toivottavat kaikille lämmintä joulumieltä!