Uutinen 2023-12-08 ABB:n energiakatselmukset teollisuussähkömoottoreille paljastivat mahdollisuuden 2,1 TWh:n kokonaissäästöihin • Yli 2 000 moottorikäyttöisen järjestelmän katselmuksissa havaittiin, että keskimääräinen energiansäästöpotentiaali moottoria kohti on 31 prosenttia • Koko käyttöiän aikana energiasäästöt vastaavat 1,25 miljoonan kotitalouden vuosittaista käyttöä* • Jopa 1,5 miljoonan tonnin hiilidioksidisäästöt ja vain kolmen kuukauden takaisinmaksuaika alueellisen energiapaletin ja kustannusten mukaan
Uutinen 2023-11-29 ABB käynnistää Real Progress -kampanjan vauhdittaakseen kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti ABB on lanseerannut uuden maailmanlaajuisen kestävän kehityksen aloitteensa, jonka tavoitteena on näyttää, miten teknologialla ja asiantuntemuksella voidaan nopeuttaa kestävää kehitystä ja samalla parantaa tuottavuutta. ABB:n Real Progress -kampanja on kutsu toimintaan. Se pyrkii innostamaan asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja tavarantoimittajia hyödyntämään teknologiajohtajuutta ja tämän päivän
Uutinen 2023-11-23 ABB, Boliden ja LKAB ovat testanneet maailman ensimmäisen automaattisen robottipanostajan, jolla parannetaan maanalaisten kaivosten turvallisuutta ABB on onnistuneesti testannut alan ensimmäisen maanalaisten kaivosten automatisoidun robottipanostusteknologian yhteistyössä kaivosyhtiöiden Bolidenin ja LKAB:n kanssa. Tavoitteena on parantaa kaivosten turvallisuutta automatisoimalla yksi kaivostoiminnan viimeisistä käsin tehtävistä töistä: räjäytysreikien panostaminen räjähteillä. Maanalaisten kaivosten räjäytysaikataulut voivat vaihdella,
Uutinen 2023-11-22 ABB jatkaa MLL:n kiusaamisen vastaisen työn tukemista 20000 euron joululahjoituksella ABB Oy lahjoittaa vuonna 2023 asiakkaidensa joulumuistamiseen tarkoitetut varat, 20 000 euroa, Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaiseen työhön Suomessa.
Uutinen 2023-11-20 ABB ja Altilium ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen akkuteollisuuden kierrätyshankkeita koskien ABB on allekirjoittanut Memorandum of Understanding -sopimuksen Isossa-Britanniassa toimivan, puhtaan teknologian kehitystyöhön keskittyvän Altilium-konsernin kanssa. Yritykset tutkivat yhteistyössä, miten automaation, sähköistyksen ja digitaalisten teknologioiden integrointi voi tukea akkumateriaalien kierrätyksen laajentamista Euroopassa. Altilium kehittää vihreitä prosessointiteknologioita ja
Uutinen 2023-11-14 Tata Steel ja ABB tutkivat yhdessä teknologioita pienentääkseen teräksen tuotannon hiilijalanjälkeä Projektissa keskitytään parantamaan energiatehokkuutta, nopeuttamaan hiilestä irtautumista sekä edistämään kiertotaloutta tehtaissa ja tuotantolaitoksissa. Tata Steelin yhtenä tärkeimpänä vastuullisuustavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä.
Uutinen 2023-10-26 ABB hyödyntää sähkötekniikan asiantuntemustaan suuressa vihreän vedyn tuotantolaitoksessa Tanskassa Tanskalainen H2 Energy Esbjerg ApS -yhtiö on valinnut ABB:n tekemään sähköistyksen perussuunnittelun yhtiön 1GW:n vedyntuotantolaitoksen Esbjergissa sekä vedyn jakelukeskuksen Fredericassa. Ratkaisut kattavat sähkönjakelun verkon liityntäpisteistä elektrolyysereille ja muille prosessilaitteille. Rakennettava tuotantolaitos on Euroopan suurimpia vedyntuotannon kehityskohteita. Valmistuttuaan se
Uutinen 2023-10-24 Uusi raportti: teollisuus voi pienentää globaaleja hiilipäästöjä 11 % vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa vuosittain 437 miljardin dollarin säästöt Globaalien päästövähennystavoitteiden täyttäminen ja kasvavaan kysyntään vastaaminen aiheuttavat teollisuusyrityksille ennennäkemättömiä haasteita. Energy Efficiency Movementin (EEM) uusi raportti osoittaa, kuinka yritykset pääsevät alkuun heti. Energy Efficiency Movement on ABB:n perustama globaali foorumi, jossa jo yli 400 organisaatiota jakaa ideoita, parhaita käytäntöjä ja sitoumuksia, jotta
Uutinen 2023-10-04 ABB:lle ISO 50001 -sertifikaatti: kohti yhä tehokkaampaa energianhallintaa Suomen ABB:lle on myönnetty ISO 50001 -sertifikaatti, joka entisestään vahvistaa yhtiön sitoutumista energianhallintajärjestelmän ja energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen sekä Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin energiatavoitteisiin.
Uutinen 2023-09-25 Norge Mining ja ABB suunnittelevat uuden sukupolven kaivoksen vauhdittaakseen Euroopan energiamurrosta ABB tekee yhteistyössä Norge Miningin kanssa FEED (Front-End Engineering and Design) -tutkimuksen tulevalle norjalaiselle kaivokselle, jonka tuotannon arvioidaan riittävän kattamaan mineraaleja vähintään 50 vuodeksi energiamurroksessa tarvittaville sähköautoille ja aurinkopaneeleille sekä lannoitteille. Esiintymässä on paljon fosfaattia, titaania, vanadiinia ja siten myös fosforia. EU on